12. elokuuta 2014

MELKEIN VALMIIT PORTAAT

Kuten kaikki muukin tässä talossa, myös portaat ovat melkein valmiit. Viiden millin mittavirheen vuoksi portaiden kokolattian liimaaminen siirtyi eteenpäin ennen muuttoa, ja muuton jälkeen matto on joutunut kilpailemaan paikastaan to do -listalla monen muun asian kanssa. Nyt askelmat ovat vihdoin saaneet maton pintaansa. Ainakin melkein kaikki askelmat. Sain Helmasta uudet mattopalat heti kun soitin, mutta varastosta löytyvä matto ei riittänyt ihan kaikkiin portaisiin. Nyt odottelemme uutta tilausta melkein valmiiden portaiden kanssa.

Olin saanut Helmasta erittäin hyvät ohjeet projektiin jo ennen tilauksen tekemistä. Matto leikattiin valmiiksi suurin piirtein askelman kokoisiksi paloiksi, jolloin sitä oli helpompi käsitellä asennusvaiheessa. Asennukseen suositeltiin kontaktiliimaa, joka tarraa kiinni riittävän nopeasti pitääkseen kiinni myös askelman "pystyseinän". Muutaman mutkan, koeliimauksen, rautakauppakäynnin ja paniikkipuhelun jälkeen päädyin käyttämään askelman päällä samaa kaksipuoleista asennusteippiä, jolla matto liimattiin aulaan - ja kontaktiliimaa pystyseinien liimaamiseen. (Vaikka liimapurkin kyljessä lukee "ei saa käyttää kokolattiamaton asentamiseen", voi sitä silti käyttää. Portaissa.) 





Teippi on asennuksessa huomattavan paljon armollisempi kuin kontaktiliima, joka todellakin tarraa kiinni välittömästi. Kiinnittämällä ensin maton teipillä askelman pintaan sain aseteltua sen oikeaan kohtaan ja pysymään paikallaan. Sen jälkeen levitin kontaktiliiman askelman pystyseinään sekä mattopalan alareunaan. Puurima auttoi mattoa pysymään ylhäällä sen kymmenen minuuttia, jonka liiman annetaan kuivua ennen kiinnittämistä. Sitten vain tarkasti, mutta nopeasti matto paikalleen. Puuriman avulla maton sai painettu tiukasti kulman yli ja tasaisesti kiinni pystyseinään. 

Vaikka itse sanonkin, on lopputulos kyllä varsin onnistunut.








5 kommenttia:

  1. Kauniit on portaat ja valittu porraskangas sopii todella hyvin mustien pinnakaiteiden kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos TillinRaksa! Kaiken jahkaamisen jälkeen olemme kyllä itsekin varsin tyytyväisiä. :)

      Poista
  2. Hei! Olipa mielenkiintoista löytää kohde jossa on paljon samoja elementtejä kuin meidän rakenteilla olevassa talossamme.

    Kotinne näyttää upealta!

    Muutama kysymys:
    Olisiko sinulla kuvaa betoniseinästä? Ja miten toteutitte sen? Onko teräs portaat olleet mieluisat? Humiseeko/koliseeko ne?

    Meille on myös tulossa/tekeillä luukku takka ja hyvin samankaltaiset portaat kuin teillä. "Betoniseinän" toteutusta täällä nyt pohditaan kovasti. Meilläkin on puutalo, Belibetoni seinä ei tule kysymykseen (enää tässä vaiheessa).

    Toivottavasti huomaat kommenttini/ehdit vastata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Milla!

      Kiitos kommentistasi! Hauskaa että löysit blogiin, vaikka se on elänyt hiljaiseloa koko syksyn ja talven. Raksaväsymys on ottanut oman aikansa. :)

      Alunperin suunnteltu betoniseinä oli yksi niistä kohteista, jotka elivät ja muuttuivat monta kertaa rakentamisen aikana. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli betoniportaat betoniseinää vasten ja portaiden alta alkavan keittiön oli myös tarkoitus olla jollain lailla betoniseinään sulautuva. Kun kävi ilmi, että betoniportaat eivät ole mahdolliset, mietimme lukuisia eri vaihtoehtoja portaiden betonipintaan. Lopulta alkoi tuntua siltä, että mikä tahansa ratkaisu olisi kompromissi alkuperäisestä ideasta. Niinpä aloitimme koko potin ideioinnin alusta. Lopputulos oli ehkä vähän tylsempi, mutta toisaalta myös ajattomampi: valkoinen taustaseinä, valkoinen keittiö ja mustat portaat kokolattiamatolla. Kaukana alkuperäisestä ideasta, mutta olemme erittäin tyytyväisiä!

      Betoniseinän toteutusta en siis voi kommentoida, mutta portaita kyllä. Teräsportaat eivät mielestäni humise tai kolise ollenkaan. Puiset askelmat vähän "tömisevät", puuportaiden tapaan. Lähinnä tämän huomaa silloin kun lapset juoksevat tömistellen portaita alas.

      Toivottavasti tästä oli jotain apua! Vastaan mielelläni, jos tulee mieleen jotain muuta kysyttävää!

      Poista
  3. Hei!
    Upeat portaat! Hienoa työtä!
    Itsellä juurikin porrasprojekti edessä. Mistä ostit ko. lattiamaton? Hintaosviitta?
    Onko pysynyt hyvin paikallaan näin muutaman vuoden käytön jälkeen?
    Kiitos blogistasi ☺

    VastaaPoista