5. tammikuuta 2014

PÄÄTÖKSIÄ, PÄÄTÖKSIÄ, PÄÄTÖKSIÄ

Olimme mielestämme hyvissä ajoin liikkeellä kun kysyimme kesällä ensimmäisiä keittiötarjouksia ja saimme valaistussuunnittelun aluilleen sopivasti ennen Habitare-messuja. Emmehän halunneet, että tärkeitä päätöksiä jouduttaisiin tekemään paniikissa viimetipassa. Jostain mystisestä syystä aika kului kuitenkin odotettua nopeammin - toisin kuin päätöksenteko - ja nyt niitä päätöksiä pitäisi tehdä. Viimetipassa. Ja paniikissa.

Vähintään toinen meistä on käynyt työmaalla vähintään kerran päivässä, minkä ansiosta olemme olleet varsin hyvin kartalla raksan etenemisestä ja eri työvaiheista. Emme kuitenkaan ole osanneet ennakoida tulevia vaiheita ja tässä sitä nyt ollaan. Keskiviikkona tulee sähkäri vetämään viimeiset sähköt ja siihen mennessä pitäisi tietää minkälaisia valaisimia ja mihin paikkoihin haluamme laittaa. Keskiviikkona alkaa myös väliseinien levytys, minkä jälkeen on myöhäistä haikailla seiniin upotettavia hanoja tai wc-istuimia.  Seinien tasoitus alkaa näillä näkymin viikon 5 tienoilla. Jos haluamme Avecin listattomat väliovet, täytyy karmien olla silloin paikoillaan. Kuinkakohan pitkä toimitusaika niillä on - sitä ei kukaan ole tullut ajatelleeksi. Portaiden toimitusaika sen sijaan on selvillä, se on kahdeksan viikkoa. Muutaman kuukauden jahkailun jälkeen alkaisi siis olla päätöksenteon ja tilauksen aika. Ja lopullisia päätöksiä ja tilauksia odottavat tietenkin myös keittiö, sauna, kylpyhuoneet, vessa, vaatekaapit, parketti ja laatat. Apua! Miten tässä näin kävi? 

Tosiasiassa kaikkia edellä mainittuja on tokikin mietitty, suunniteltu, selvitetty ja mielipiteitäkin muodostettu. Me vaan emme osaa tehdä mitään valintoja ilman piiiitkää pohdiskelua ja jahkailua. Myös mielen muuttaminen ja uusien ideoiden saaminen jo tehtyjen valintojen tilalle kuuluu prosessiin. 







Sisäpinnoissa luotamme yksinkertaiseen valkoisen, harmaan, mustan ja puun liittoon. Silläkin uhalla, että se on vahvasti 2010-luvun juttu. Talon pohjoisseinä, joka muodostaa koko asunnon "taustaseinän" saa pintaansa harmaan betonipinnoitteen. Muut seinät maalataan valkoisiksi. Takka muurataan osaksi seinää, luukku mustakehyksinen hissiluukku. Lattia on ainakin tämän hetken visioissa Saima Classic koivuparketti. Koivu yhdistettynä mustaan ja valkoiseen viehättää klassisuudellaan, vähän Artek-tyyliin, vaikka en koskaan aiemmin olisi voinut kuvitella valitsevani koivuparkettia. Artek-henkistä retrotyyliä harkitsemme myös portaisiin mustien pinnakaiteiden muodossa. Portaiden kohtalo muuten onkin sitten vielä päättämättä.



Gradon tolpaton lasikaide ja musta pinnakaide


Lvi-suunnitelmiin kirjattiin kaikkiin vessoihin seinä-wc, eli joku päätös on tehty jo hyvissä ajoin. Sitä emme osanneet ennakoida, että seinän sisään jäävä huuhtelujärjestelmä pitäisi olla työmaalla jo ensi viikolla. Onneksi järjestelmän voi ostaa erikseen ja jahkailla varsinaisen wc-istuimen mallia vielä hetken aikaa. Eniten viehättää Villeroy&Bochin Subway (kuvassa) tai saman tyyppinen IDO Seven D Image -istuin. Jos hanat tai suihkut haluaa samaan tyyliin piiloasennettuina, täytyy myös niiden piilotettavat osat olla olemassa paljon ennen varsinaisten suihkujen asennusta.






Jos valinnan voisi tehdä pelkästään esteettisin perustein, valitsisin ilman muuta kaikkiin kohteisiin piiloasennettavat vaihtoehdot. Ah, mitä yksinkertaisuutta! Mutta koska valintoihin vaikuttavat myös käytäntö ja budjetti, täytyy niitä vähän vielä harkita. Jokainen hana ja suihku tarvitsee nimittäin näkyvien osien lisäksi seinän sisään jäävän asennussetin/suihkujärjestelmän ja suojakotelon. Pelkästään näille osille tulee hintaa yli 400€ / kpl. Ja jos vessaan haluaa bidé-suihkun, tarvitsee se oman suihkuliitännän, hanan ja ne 400 euron piilotettavat osaset. Voi hyvinkin olla, että joudumme tyytymään tavallisiin hanoihin, niin ihana kuin tuo olisikin. Täytyy vielä laskeskella paljonko säästöä saamme aikaan tilaamalla hanat yms. Saksasta. Ehkä törsäämme syntyneen säästön näihin!? 



2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen blogi! :)

    Itse olemme juuri myös rakentajia. Näen selvästi, että teidän talo on kyllä ihan eri hintaluokkaa kuin meidän ;). Meidän piti rakentaa vasta sitten, kun olisi varaa todelliseen unelmataloon. Mutta kun sopiva tontti tuli kohdalle, päätimme rakentaa sellaisen, mihin nyt pystymme. Valitsimme Kannustalon paketin (siis pystytys ja materiaalitoimitus), sillä emme kokeneet että meillä olisi aikaa kilpailuttaa laajasti kaikkea esim. ikkunoista lähtien, ihan nuo työsuoritukset ja pintamateriaalit riittävät! Mutta tuossa tuo tuleekin, uskon todellakin että päättäminen on vaikeaa, kun kaikki vaihtoehdot ovat avoinna! Itsellä on sillä tavalla helpompaa, että esim. väliovet valitaan tietyistä malleista. Jos haluaisi jotain muuta, niin se olisi kalliimpaa (ja vaivalloisempaa) kun talotehtaan diilit. Toki meilläkin jo mielessä siintää se ultimate-unelmatalo, johon valitaan kaikki itse ;P. Mutta en tiedä, milloin olen moiseen projektiin valmis, on tässäkin työtä ja vaivaa! Lisäksi nytkin budjettia on ollut vaikeaa hallita; mitä se sitten on teidänlaisessanne tapauksessa?

    Varmasti luen jatkossakin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteistasi! Meillä kaikista suurimmat investoinnit ovat nimenomaan tuota omaa aikaa, jota kieltämättä kuluu aika paljon kilpailutuksiin, päätöksien tekemiseen sekä materiaalien ja tekijöiden etsimiseen. Rakentamalla pitkästä tavarasta voi kuitenkin jäädä plussalle juurikin kilpailuttamalla kaikki materiaalit ja vaiheet erikseen. Toisaalta "upgreidaamalla" valintoja ja materiaaleja budjetti lähtee helposti käsistä. Jos johonkin panostaa, täytyisi pystyä jostain vastaavasti säästämään. Tässä emme ole ihan sataprosenttisesti onnistuneet. ;)

      Poista