6. helmikuuta 2014

MONTAKO KERTAA NAINEN VOI MUUTTAA MIELTÄÄN?

Nähtävästi aika monta - ainakin jos kyseessä on oman talon rakentaminen tai blogin ulkoasun muokkaaminen. Fonttien vaihteleminen ja tekstien siirteleminen on varmaan jonkinlainen sijaistoiminto edessä odottaville isommille päätöksille. Saa nähdä, montako kertaa ehdin niitä siirrellä ennenkuin talo on valmis.

En tiedä onko hyvä vai huono asia, että rakentamiseen pääsee vaikuttamaan pitkin matkaa. Jos kaikki päätökset täytyy tehdä ennen talopaketin tilaamista, on niitä turha ruveta miettimään ja jossittelemaan enää siinä vaiheessa, kun seinät nousevat tontille. Sen sijaan kun talo rakennetaan pitkästä tavarasta voi kaikkia ratkaisuja miettiä ja jossitella koko ajan. Ainakin me olemme hyödyntäneet tämän mahdollisuuden.





LVI-, sähkö- ja esimerkiksi keittiösuunnitelmat tehtiin hyvissä ajoin, mutta vasta siinä vaiheessa kun väliseinät nousevat paikoilleen alkavat suunnitelmat konkretisoitua. Onneksi tässä vaiheessa on vielä päästy tekemään muutoksia, joita emme olisi osanneet paperilla kaivata. Saunarakennuksen kylpyhuone onkin todellisuudessa paljon matalampi kuin kuvittelimme, minkä vuoksi siirsimme suihkun seinältä kattoon. Tämä taas pakotti siirtämään spoteille vedettyjen sähköjen paikkoja. Olohuoneeseen suunniteltu epäsuora valo ei tuntunutkaan korkeassa tilassa enää niin hyvältä idealta, joten tv-tilan kattoon vedettiinkin sähköt kuudelle Wan-valaisimelle - jotka löysimme vasta hetki sitten. Alakerran pienen wc:n kattoon sen sijaan voisikin laittaa epäsuoran valon, vaikka sitä ei sähkökuvissa olekaan. Esimerkiksi. Onneksi sekä sähkö-, että lvi-urakoitsija ovat olleet niin joustavia!

Timpureilta luulisi kyllä jouston käyvän jo vähiin. Sovittu urakka alkaa olla jo loppusuoralla ja muutoksia on tehty matkan varrella enemmän kuin muutama. Kuitenkin suostuivat vielä purkamaan pätkän väliseinää, joka ei asettunutkaan samaan linjaan takan kanssa, vaikka kuvassa siltä näytti. Muistan tämän joka kerta kun avaan sekä päätyseinän, että takan kanssa linjassa olevan eteiskaapin! Props!





2 kommenttia:

  1. Todella upeat kuvat ovat ainakin tuolla bannerissa :)

    Meilläkin muokataan ja viilataan päätöksiä jo pelkästään paperilla. Puhumattakaan kun oikeisiin hommiin ruvetaan. Katsotaan sitten montako kertaa ja mihin suuntaan mieli muuttuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Myös meillä tätä viilaamista tehtiin ensin pitkä tovi paperilla, minkä jälkeen luulimme ainakin joidenkin osioiden olevan tekemistä vailla valmiita. Mutta ei. Tekemisvaiheessa mieli on muuttunut monta kertaa ja esimerkiksi joitain valaistusratkaisuja on muutettu toiseksi ja vielä takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan. :)

      Poista